Pyhtään Makkarsaaressa mutkittelee Kymenlaakson pisin lohkareluola

Luolaston Kymenlaakson ”haara”, Mari ja Ilkka, on etsinyt ilmakuvien avulla kotiseutunsa luolakohteita. Menetelmä paljastaa avonaisilla tai puoliavonaisilla alueilla sijaitsevat louhikot ja vuorenvyöryt. Näin poimittu kohde on Pyhtään Makkarsaari, joka on merkitty luonnonsuojelualueeksi.

Ilkka kävi aluksi yksin katsastamassa paikan rospuuton rippeiden aikaan. Kohde on takamaata, kilometrien tietaipaleen päässä lähimmästä asutuksesta, ojitettujen soiden keskellä, eikä vesistöjä ole lähimailla – tavallaan ihanteellinen ympäristö, mikäli tarkoituksena on löytää ennestään tuntemattomia tai unohdettuja luolakohteita.

Matka taittui Makkarsaaren itäsivun kääntöpaikalle kuoppaista metsäautotietä taiteillen. Sitten hakkuuaukealla ja kuusikossa tallaten upottavia lumijäämiä väistellen. Siinä kilometrin verran länteen kuljettua pääsi Makkarsaaren selänteen laelle, jonne kuului kaulushaikaran vaimean kumeaa ääntelyä jostain kaukaa, kenties Tammijärveltä. Selänteen länsirinne laskikin jyrkästi. (kuvassa myöhempää dokumentaatiota)

dscn3302

Alemmas varovasti hivuttauduttuaan pääsi toteamaan, että ilmakuvissa näkyneet parin lohkareen hahmot olivat vain kalpea vihje. Rinteen sivusta oli röykkäytynyt massiivisina järkäleinä alas useasta kohdasta. Paadet olivat rymähdelleet osittain toistensa päälle niille sijoilleen jääden,  kuusten ja kallioiden kanssa samaksi korpikuvaksi sulautuen. Luolia täällä olisi, ei kahta sanaa, mutta millaisia?

Parin pienemmän onkalon katsastamisen jälkeen näkyi erään suuren järkäleen rinteen puoleiseen kupeeseen kasautuneessa louhikossa suuaukko, joka johti lyhyeen tunneliin, vinkkeli vasemmalle ja heti perään oikealle. Suuaukolta lukien kolme metriä sokkeloa edettyään tajusi olevansa 3-4 metriä korkeassa (suorassa läpimentävässä) luolassa, jonka katossa oli korkealla suurehko akkuna, mutta sen pystyi ohittamaan ylärinteen puoleisen lohkareen alta.  (kuvassa myöhempää dokumentaatiota)

dscn3448

Luolassa oli myös leveyttä useammalle samoilijalle. Suurten lohkareiden peittämällä lattialla kulkeminen vaati taiteilua. Jotain vaatimatonta – tuskin mentävää tilaa – oli myös lohkareiden alla. Luola huokui kylmänkosteaa sisäänkääntynyttä hiljaisuutta. Kokonaisuutena kyseessä on noin 11 metriä pitkä läpimentävä lohkareluola, yksinäänkin tutustumisen arvoinen. Pohjoispuolen sisääntuloaukon tuntumassa on pari pienempää onkaloa, kuten myös muutaman metrin mittainen luola ylärinteen puolella. Tämä oli alku.

Seuraava suurempi louhikko oli muutamia kymmeniä metrejä edellisestä pohjoiseen. (Sinne mentäessä vastaan tuli yksi suuri paasi ja hiukan louhikkoa sen ylärinteen puoleisella sivulla.) Makkarsaaren pääjärkeleikköä lähestyessä katse kiinnittyi suuren lohkareen alareunan lähes vaakatason pimentolaan. Tuli mieleen, että tuohon matalaan tilaan voisi yrittää, koska kalliopohjaisen välikön mittasuhteita ei täysin hahmottanut päivänvalossa, osa pimentolan tilasta jäi jopa lampun valoltakin katveeseen järkälettä kannattavan kiven taakse. Lohkareen alle pääsi kurkistamaan melko helposti.  (kuvassa myöhempää dokumentaatiota)

dscn4472_vaakapimentolan-suuaukko

Yllättäen ryömittävä matala tila syvenikin katveen kohdalta lähes seisomakorkuiseksi. Se vietti alaspäin parisen metriä jonkin sortin pieneen kapenevaan jään ja jääsohjon täyttämään kellariin. Tuo soppi jäi ekalla yksinäisellä reissulla tarkemmin tutkimatta. Kellari näytti hyvin ahtaalta, syntyi kuitenkin aavistus tilan jatkumisesta takanurkasta vasemmalle (kuva myöhemmältä kerralta, pohjalla vettä).

dscn3523

Kellarista takaisin ylös noustuaan pääsi ryömimään suuren lohkareen alla olevaa leveää mutta matalaa tilaa viitisen metriä pitemmälle ylärinteen suuntaan. Oikealle viistoon ylärinteeseen olisi päässyt pari metriä pitemmällekin yhä madaltuvaan tilaan. (kuvassa myöhemmin dokumentoitu nousu kellarista ja sukellus matalaan tilaan)

dscn7825

Vasemman puolen ryömintä päättyi ahtaan näköiseen vasemmalle kääntyvään vinkkeliin, josta ei ekalla kertaa tullut yritettyä läpi. Piakkoin osoittautui, että vinkkelin takana oleva tila on lohkareikon toiselta puolelta alkavan monimuotoisen, 8-9 metriä pitkän lohkareluolan ahdas takaosa.

Kyseisessä monimuotoisessa luolassa oli avarahko päätila, eräänlainen harjatelttamainen huone jyrkähköllä kalliolattialla. Tämän tilan yläreunasta oikealle pääsi laskeutumaan aiemmin mainitun vinkkelin yläosaan, peräkammariin. Taasen vasemmalle tästä tilasta pääsi jyrkkää kalliopohjaa laskeutuen madaltuvan ja kapenevan tilan kautta selkeälle ulosmenoaukolle jyrkän kallioseinämän alalaitaan. Harjatelttamaisen luolan takanurkassa oli parisen metriä hyvin matalaa tilaa ja jonkin eläimen, kenties supikoiran, kaivuujälkiä. (kuvassa kyseistä luolaa, hahmo nousemassa luolan ahtaasta takaosasta)

dscn4478_harjatelttamainen-luola

Lohkareikon ylemmällä tasolla (suurimman lohkareen takana) oli porttimainen noin nelimetrinen luola, josta lattialohkareiden välistä näytti menevän jonkin sortin ahdas tunneli paasien keskellä olevaan syvään kuoppaan, jota kattoi taivas. Lisäksi tunneli ehkä myös toisaalle pimentoon, suurimman paaden alle kellarin suuaukon suuntaan.

dscn4413_lohkareportti

Myöhemmät tutkimukset Marin kanssa osoittivat kaikkien näiden luolien olevan suorassa yhteydessä keskenään. Ensimmäisellä kerralla, taisi olla toukokuuta, löysimme ahtaan reitin kiven alalaidan matalasta luolasta lohkereportin alle. Reitti vaati selällään hivuttautumista matalaan tilaan, syvän kuopan yli loivaan alamäkeen.

dscn3533

Sitten onnistuimme tunkeutumaan samaisen luolan päädystä änkiön läpi ja olimme pitkän nousevan luolan peräkammarissa. Huomattava lisämitta luolastolle tuli kellarista, josta jää ja murskeinen hölse oli kesäkuun alkuun mennessä hävinnyt, mutta jonka lattiaa peitti noin kymmenen senttimetrin mutakerros. Nyt pystyisi tarkastamaan oletuksen, että täältä saattaisi avautua reitti vasemmalle. Piti vain laskeutua oikealle kyljelle kylmään liejuun ja hitaasti hivuttautua siten, että otsalampun keila pääsi valaisemaan kulman taakse. (kuvissa sisääntulo kellarin suunnasta, kuvattu myöhemmin)

dscn7766dscn7778

Äimistyttävää, valo heijasteli kammiomaisen pienehkön huoneen monitahoisista graniittiseinämistä ja hissukseen kohoavasta katosta. Olimme kyllä aiemmin aavistelleet, että täällä saattaisi olla tilaa, mutta sitä oli yllättävän paljon. Kulman ympäri ängettyään ja hieman kohottauduttua huomasi, että tila kaartuu lisää vasemmalle ja kohoaa seisomakorkuiseksi.

Otsalampun valo valaisi kammiota myös luolan lohkareikkoista takaosaa peittävän rikkumattoman veden peilaamana. Vesi olikin tuolloin yllättävän syvää, kirkasta, mutta pinnaltaan roskan ja jonkin kalvontapaisen peittämää. Syvyyden havaitsimme, kun Marin otsalappu tipahti kuulaaseen vesialtaaseen ja jäi kirkkaana paistamaan pohjalle valaisten kiviä, joihin ei sähköinen keinovalo kaiketi koskaan aiemmin ole osunut. Mari sai kurotettua otsalampun esiin kepillä arviolta neljänkymmenen senttimetrin syvyydestä. Valoa tuli luolaan kajona joidenkin kivien raoista, mutta muuten, mikäli otsalampun sammutti, vallitsi tilaa jokin alkuhämärän ja pimeän sopusointuinen, selittämättömällä tavalla turvallinen lomittuminen toisiinsa.

Kellari kätki vielä yllätyksen, joka paljastui vasta heinäkuun lopussa. Tällä kertaa ajatuksena tutkia tarkemmin kellarin veden täyttämä soppi ja lohkareikon alalaidassa havaittu erillinen luola. Varovaisena toiveena väikkyi, että nämä olisivat yhteydessä keskenään. Kastuminen olisi varmaa, joten vaihtovaatteet olivat mukana repussa. (kuvassa alareunan suuaukko, myöhempää dokumentaatiota)

dscn7662

Alalaidan erillisestä luolasta oli kuljettu vain korkeampi läpimentävä halkeamaosuus, muttei ryömitty matalaan, järkäleen alle jäävään osuuteen, jonne tila selvästikin jatkui. Ennakkoarvio oli, että tilaa saattaisi olla luolassa kaikkiaan lähelle kymmenen metriä. Reppu jäi tällä kertaa alalaidan suuaukolle ja lyhyen pystyosuuden jälkeen pääsi hivuttautuman vatsallaan ja kyljellään tässä leveähkössä, matalassa tilassa. Ahtain paikka tuli muutaman metrin etenemisen jälkeen, mutta sen jälkeen tila hivenen syveni ja sai huomata olevansa altaan äärellä lähellä lohkareikon keskustan avointa rotkoa, jonne näyttää metrin kahlaamisen jälkeen oleva kapehko ulosmeno. (kuvassa istuskelua altaan äärellä tulosuunnasta kuvattuna, myöhempää dokumentaatiota)

dscn7678

Allas on etemissuuntaan nähden poikittainen ja tila jatkuu vähän matkaa hyvin matalana niin vasemmalle kuin oikeallekin. Oikea suunta kiinnosti, sillä juuri se saattaisi liittyä pääluolaston kellarin veden täyttämään soppeen. Ahtaalta se näytti, vaikka jonkinlainen aukko siinä selvästikin oli ja otsalamppu tavoitti kapeasta raosta tuttuja kellarin seinämuotoja.

Käteen löytyi sentään sopiva oksan pätkä jolla ahtauman ulottuvuuksia pystyi kokeilemaan veden alta ja hivenen ahtauman takaa. Mieluisa yllätys! Vesi oli kymmeniä senttäjä syvää ja vedenalainen osuus kohtalaisen leveä. Lisäksi vaikutti siltä, että tila laajenisi merkittävästi heti ahtauman jälkeen. Siispä viileään suontuoksuiseen altaaseen ja kylki edellä puoli-istuvassa asennossa hivuttautumaan kohti lyhyttä, ehkä reilun metrin matkaa kohti ahtaumaa. Pää meni helposti läpi pinnan yläpuolella ja kroppa seurasi valtaosin veden alla perässä käsien ja jalkojen tunnustellessa sijoja vedenalaisten kivien päällä. (kuvissa myöhempää dokumentaatioita)

mari-pylkko_dscn7724dscn7741

dscn7754

Läpimurto, kellarissa oltiin. Itsekseenolo, hämäryys, hiljaisuus, vesi ja läpimärät vaatteet tekivät tästä tuokiosta mieleenpainuvan.

Inventointi jatkui kulkemalla luolasto uutta reittiä päästä päähän. Takaisin tullessa oli aika aloittaa mittaaminen. Tulkitsemme nyt, että pisin reitti luolaston läpi on nyt mitaltaan noin 33 metriä ja uusi osuus sivuhaaroineen toi kokoispituuteen mukaan noin 18 metriä, joten luolaston kokonaispituus on laskentatavasta riippuen hivenen alle tai hivenen yli 60 metriä. Tilavuudeltaan luolasto ei ole jättimäinen. Se mutkittelee louhikossa verrattain ahtaana eikä avaria, kookkaita tiloja oikeastaan ole, ellei yläkerran viistolattiaista huonetta halua sellaiseksi lukea. Tasoja luolastolla on kolme ja kellarin kohdalla ne ovat pienellä alalla päällekkäin.

Erityiseksi tämän luolan tekee veden peittämä osuus kellarista, jota on yhteensä ehkä vajaa kymmenen metriä, osittain pääreitiltä sivussa. Osuutta voisi ajatella monitahoisena pitkänomaisena altaana, jolla on syvyyttä keskimäärin joitakin kymmeniä senttäjä, parhaimmillaan reilu puoli puoli metriä. Syvin osuus on matalakattoisessa noin nelimetrisessä sivuhaarassa, joka on lähellä keskustakuoppaa. Voisi kuvitella, että korkean veden aikaan, esimerkiksi keväällä, kellarin altaassa keskellä olevaan kivien väliseen ahtaumaan muodostuu aito sumppu, josta pääsee läpi vain lyhyellä sukelluksella.

Noin 33:n metrin reittimitallaan Makkarsaaren luola on toistaiseksi tunnetuista lohkareluolista Kymenlaakson pisin, mikäli vertailupohjana on Suomen luolat (2015) teoksen listaus, jossa pisimpänä lohkareluolana näyttäytyy 15-metrinen Jaalan Pukinkirkko. Toisaalta ei ihmettyttäisi, vaikka pitempiäkin tästä louhikkojen ja rikkonaisten rapakivijärkänteiden maakunnasta vielä löytyisi -tai sellaisia joidenkin paikallisten tiedossa jo olisi. Luultavasti jotkin täkäläiset tuntevat entuudestaan myös Makkarsaaren luolat ainakin osittain. Kaikki luolatyypit huomioiden lienevät Olhavanvuoren rakoluolat edelleen maakunnan mittavimmat.

Makkarsaaren luolasto on paikoin hyvin haastava, eikä tämän tapaisissa paikoissa voi koskaan terottaa tarpeeksi varovaisuuden tärkeyttä. Otsalamppu, kypärä, hanskat, polvisuojat, kulutusta kestävät ulkoiluvaatteet, eväät, ensiapupakkaus, hyvä kaveri ja maltti mukana kohteelle voi kyllä mennä. Jos haluaa kulkea pisimmän reitin on syytä ottaa mukaan vaihtokamppeet tai vedenpitävä varustus.

Kyseistä reittiä ei kannata ehdoin tahdoin yrittää kulkea läpi. Sen varrella on joitakin änkiöitä, joista täysikasvuinen harteikas aikuinen pääsee läpi vain tietyssä asennossa hivuttautumalla. Kannattaa myös varmistaa oman reitin kivien vakaus, vaikka emme potentiaalisesti putoavia kiikkukiviä havainneetkaan, joitakin sijoillaan ”klonksahtelevia” kyllä. Auto kannattaa jättää kohteen länsipuoleiselle metsäautotielle. Sieltä on lyhyempi matka kohteelle ja tiet ovat paremmat.

Ensimmäisen käynnin aikana, eväiden mutustelun jälkeen Ilkan matka jatkui etelään, jo tutkitun todetun 11 metrisen luolan ohitse ja alue alkoi näyttäytyä monipuolisempana kuin olin arvannutkaan, sillä jyrkännejaksosta irrallaan oli vielä kolme merkittävää siirtolohkarekasaumaa muutaman kymmenen metrin päässä toisistaan. Kahdessa niistä oli pari pienehköä luolaa. Eteläisin lohkareikoista oli erityisen vaikuttava, koska sitä hallitsi suuri alarinteen suuntaan kallistunut paasi.

dscn2749

Makkarsaaren ja soranottoon valtaosin käytetyn Susikopinharjun välissä on ojitettu korpijuotti, entinen merensalmi. Alueen hiekkaisilla rantamilla ihmiset asuivat kampakeraamisella kivikaudella. Tähän aikakauteen Kymenlaaksossa ja Susikopinharjun tutkimuksiin kannattaa perehtyä Timo Miettisen tekstien kautta (mm. Kymenlaakson juuret, 2003) -aikaperspektiivi tuo hienon syvyysulottuvuuden tähänkin maisemaan.

Tämänkin kohteen alustava kartoitus nostaa pystysuuntaiset rypyt kulmien väliin. Se johtuu kuitenkin jostain myönteisestä. Löydettävää tuntuu vireälle ja kasvavalle luolaharrastajien klaanille riittävän.

Teksti: Ilkka ja Mari

Kuvat: Mari ja Ilkka

Makkarsaaren luolasto karttapaikassa

koordinaatit ETRS-TM35FIN N=6712484, E=476816

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s