Tikkalan louhikot ja Hiidensilmän huima Louhenhovi – lisää löytöjä sydänmailta

Jouluaatonaatto 2015, päivä minuutin eilistä pitempi, luolajoukkue uudella kokoonpanolla liikkeellä (Heikki, Konsta, Ilkka ja Mari Pylkkö). Nastojen rapina asfaltilla vaihtuu soran ropinaksi pohjassa, kun kurvaamme pienemmille teille Savitaipaleen Purtoismäen kohdalla. Satelee, ja vain toinen tuulilasinpyyhkijä toimii. Suuntaamme länteen kohti Lennusjärven pohjoispuoleisia alueita. Alueen luolalöytöjen uutisointi Etelä-Saimaassa on poikinut yhteydenottoja. Erityisesti savitaipalelaisella Eero Kaasalaisella tuntuu olevan tiedossa pitkä lista varmoja tai mahdollisia luolapaikkoja, joiden tarkastamista olemme nyt siis aloittamassa.

Savitaipaleen puolella pitäisi olla lupaava lohkarealue Laarin kylän koillispuolella parin kilometrin päässä kyläaukealta. Tappuran kylä on idässä vielä lähempänä. Jätämme auton Eeron ohjeen mukaisesti Tikkala-nimisen autiotalon pihaan pehmeän ja umpeen kasvavan tien päähän. Lähdemme laskeutumaan kuusikkoista rinnettä, jossa on hiljattain tehty harvennustöitä. Sade on tauonnut. Ensimmäiset lohkareet näkyvät, vaikuttavat kookkailta ja samalla erottuu kauempana hakkuukaistaleen takana toinenkin lohkareryhmä. Kun olemme ensimmäisten paasien luona olemme samantien nokatusten ilmiön kanssa, joka vaikuttaa tämän alueen erityispiirteiltä. Luolia on vähän kaikkialla. Komea suuaukko ammottaa erään pienemmän paaden kannatukseen jääneen suurlohkareen alla. Hieno tasainen karikelattia muodostaa eteisen. Luola jatkuu kapenevana tunnelina, sitten ahtaumana kiven yli ja kontaten kuljettavana tunnelina oikealta tulevan viistoraon ohi kivisoppeen, jossa on selvä irtosammaleella pedattu supikoiran tai muun eläimen makuupaikka. Mittaa tällä luolalla on yhdeksän metriä.

Tikkala1_ekakohde_MP.jpg

Tämä osoittautuu lohkarealueen pisimmäksi, muttei ainoaksi luolaksi, sillä toinen edellistä korkeampi linnamainen, reilun sadan metrin päässä etelään sijaitseva lohkareikko, joka näyttää kuin piiritystykistön runtelemalta, kätkee hienon avoraon lisäksi neljä erillistä luolaa. Alareunasta löytyy 5,5 metrinen matalahko, mutta tilava onkalo.

Tikkala2_MP.jpg

Tikkala3_MP.jpg

Lohkareporttimaisesta matalasta, mutta leveästä luolasta pääsee toiselle puolelle, jossa on pari luolaa lisää, matala erään lohkareen alareunan myötäinen läpimentävä tunneli, ja näyttävän suuaukon takana ylemmälle tasolle melko jyrkästi nouseva läpimentävä luola. Heikin poika, kymmenvuotias Konsta osoittautuu päteväksi luolatutkijaksi, joka vie vauhdilla mittanauhan päätä läpi tunneleiden ja onkaloiden.

Tikkala4_MP.jpg

 

Tikkala5_MP.jpg

 

Jahhah, autolle, pähkäilemään minne seuraavaksi. Luolalöydöt ovat hienoja ja sinänsä vähintäänkin riittäviä yhdelle päivälle. Heikki tosin harmittelee pilke silmäkulmassa, ettei tällä kertaa löytynyt edes 20-metristä luolaa, sellaisen voisi kuulemma vielä jostakin kaivaa… Vaatteet ovat valtaosin kastuneet läpi, maa ja sammal tuoksuvat auton lämmityslaitteen huristessa. Kuitenkin sen sijaan että lähtisimme tunnelmoimaan Saravuoren tai Matalanmäen luolastoille tai, herra varjele, kotiin, päädymmekin ajelemaan kohti Luumäen Mennun kylän kutkuttavasti nimettyä, helposti saavutettavaa Hiidensilmänvuorta, jossa pitäisi olla ainakin katsomisen arvoinen avorako ja ehkä jotakin muuta. Tarkkaa paikkatietoa meillä ei kuitenkaan ole, joten Heikki pirauttaa Eerolle vuoren laen kääntöpaikalla autossa istuskellessamme. Nyt on onni myötä, sillä Eero itsekin on samoilla kulmilla, tulossa käväisemään lähitalossa. Ajamme siis tulosuuntaan joitakin satoja metrejä. Pian tapaamme Eeron ja talon isännän Veikko Purtosen, jolle Eero meidät esittelee. Vaihdamme kuulumisia ja Veikko lähtee meille oppaaksi Eeron jatkaessa matkaa.

Ajamme Hiidensilmänvuoren alareunaa hyvin sorastettua tietä Veikon auton perässä, käännämme ympäri, ja Veikko nousee autostaan ja viittaa parin kymmenen metrin päässä kohoavaan jyrkänteeseen ja pieneltä tasanteelta lähtevään korkeaan, jo alhaalta kapeaan  ylöspäin suippenevaan pystyrakoon. Hän kertoo tarkemmin paikasta. Kuvauksen perusteella päättelemme heti, ettei kyseessä ole mikään tavallinen tapaus. Jännityksen säilyttämiseksi kerrottakoon Veikon tarkasta kuvauksesta vain alku: Vuoren sisään tulisi edetä rakoa pitkin kyljittäin niin pitkälle kuin pääsee ja sitten kaatua…

HS_Luolaan_kaatuminen1_MP.jpgHS_Kaatuminen 2_MP.jpg

Veikko lähtee ja nousemme kamppeinemme tasanteelle. Rako tosiaan vaikuttaa ahtaalta ja muodoltaan hieman epäsäännölliseltä. Hoksaisikohan tuonne ilman ennakkotietoa yrittääkään? Heikki kuitenkin lähtee etenemään vuoreen vasen kylki edellä. Pian kallio nappaa molemmilta puolilta jämäkästi kiinni, eikä vaihtoehdoksi jää kuin ohjeen mukainen nöyrä, ahtaan raon sopivasti jarruttama kaatuminen menosuuntaan. Tämä auttaa, loppuosa on alhaalta selvästi väljempi, ja pienen venkoilun jälkeen rako jää taakse.

Joitain sekunteja kuluu ennen kuin Heikki saa otsalampun päälle. Sanatarkasti ei Heikin repliikkejä enää muista, mutta jonkinlaista innostuksen lävistämää äimistelyä vuoren sisältä alkaa kuulua… Konsta ja Ilkka seuraavat. Konsta pääsee nopeasti ahtauman ohi ja Ilkkakin aikansa ähellettyään ja ohjeen mukaisesti kyljelleen kellahdettuaan.

Mitään tällaista emme taaskaan osanneet odottaa. Tila on hämmentävän suuri ja selkeä, mieluummin sali kuin huone – ei niinkään leveydeltään, jota on parhaimmillaan pari metriä, vaan pituudeltaan ja erityisesti korkeudeltaan. Oikea Louhenhovi! Otsalampun valokeila tavoittaa katon arviolta liki kymmenen metrin korkeudessa (myöhemmän, luolaseuran Tor Paulinin mittauksen mukaan korkeutta seitsemän metriä…) Tila on myös pitkähkö, josta tasalattiaista leveämpää osuutta sisään tultua oikealla kädellä (pohjoisessa) ja vasemmalla kädellä kohti vuoren lakea nousevaa kapeampaa osuutta. Tasalattiaisen salin pohjoispäädyssä on alttarimainen kivi, korkeudeltaan puolisentoista metriä. Lattialla seinämän vieressä on myös toisinaan käytetty nuotiopaikka ja pari ponttilaudan pätkää seuraavaa tunnelmallista tulistelua odottamassa.

 

HS_sisätilla Ylhäältä_MP.jpg

Sisään ahtautuminen vaikuttaa ilmeisesti siinä määrin klaustrofobiselta, että Mari päättää kavuta luolaan toista Veikon mainitsemaa reittiä, ja liittyy kohtapuolin innostuneiden ihmettelijöiden joukkoomme. Jossain vaiheessa maltamme aloittaa mittaamisen tuttuun tapaan Konsta mittanauhan toisessa päässä.

HS_Ulkoa ja yläsuuaukolta_MP.jpg

Tässä luolassa on erityisen hienoa ahtaiden sisääntulojen ja huiman avaran sisätilan kontrasti. Ylhäältä, jyrkänteen laenkin kautta luolaan siis pääsee, aivan kuten Veikko meille kertoi, muttei mitään helppoa reittiä sieltäkään. Luola lienee jonkin sortin versio rakoluolasta, joka on jyrkänteen reunan suuntainen. Luolan katto ei kuitenkaan ole tyypillisen rakoluolan tapaan muodostunut rakoon ahtautuneista irtokivistä, vaan vaikuttaa luolan sisäseinän (kiinteän kallion) päällä lepäävältä massiiviselta laatalta, joka ulottuu lippamaisena reilusti ulkoseinät muodostavien lohkareiden ylle. Mittaa luolan yläpään reunimmaiselta suuaukolta salin takanurkkaan, alttarin taakse (josta solakka pääsee ujuttautumaan ulos jyrkänteen juurelle muutaman metrin pituista rakoa pitkin) on noin 20 metriä. Kieltämättä varsin nopea toimitus tilatulle 20-metriselle! Luolan yläpäädyssä on päälinjasta erillinen muutaman metrin mittainen, arviolta nelisen metriä korkea, paikallisten peräkammariksi ristimä tila, jonka eräässä sopessa tapaamme jälleen joukoittain talvehtivia liuskayökkösiä. Havaitsemme myös hämähäkkejä ja hyttysiä.

HS_sisätilaa_MP.jpg

Luolan yläreuna on pitkältä matkalta vajaan metrin korkuisen ja metrin-kahden syvyisen vaakaraon kautta yhteydessä jyrkänteen reunan suuntaiseen avorakoon, josta tihkuu päiväsaikaan luolaan valon kajoa. Tämä vaakarako toimii pohjoispäästään myös matalana, mutta varsin oleskelukelpoisena, hitusen kuumottavana parvena salin huimaavan syvyyden reunalla. Parvella oleskellessa pitää visusti varoa pudottamasta irtomaata ja -kiviä alhaalla salissa oleskelevien niskaan. Vastaavasti alhaalla oleskelevien kannattaa tämän vaaran vuoksi pysytellä salin ylikaltevan ulkoseinän suojassa tai salin eteläpäässä silloin kun parvella liikutaan.

Parin päivän päästä palaamme luolalle kuvailemaan. Nyt myös Jaakko on päässyt työkiireiltään mukaan. Tällä reissulla Marikin  testaa menestyksellä alareunan ahtaan sisäänkäynnin.

Hiidensilmänvuoren jyrkänteen varrella pääluolalta etelään on kaksi muutakin luolaa ja kymmeniä metrejä pitkä hieno avorako. Toinen luolista on kaksikerroksinen käytävä edellä mainitun avoraon päässä, toinen jyrkänteeseen nojaavan paaden taakse muodostunut lyhyt läpi mentävä luola.

Mitä tästä kaikesta oikein voi sanoa? Varmasti ainakin sen, että nämä tienoot todella hemmottelevat luolien ystäviä. Hiidensilmänvuoren pääluola on upea, selkeydessään ja korkeudessaan aivan erityyppinen kuin vaikkapa Saravuori, jonne on matkaa linnuntietä 3,4 kilometriä.

Paikka on ollut kyläläisten tiedossa, sitä selvästi arvostetaan ja se on pysynyt hyvin siistinä. Tutustumisen kannalta on huomioitava, että luola on yksityistien kääntöpaikan tuntumassa ja sinne mennään maatalon pihapiirin läpi. Lienee itsestään selvää että kaikkea tarpeetonta häiriötä pitää tällä kohteella vieraillessa välttää.

Eero ja Veikko – suurkiitokset vihjeestä ja opastuksesta!

IMG_0041

Kirjoittajat: Ilkka, Heikki ja Mari

Valokuvat: Mari ja Heikki

Hiidensilmänvuoren luola karttapaikassa

Tikkalan pääluola karttapaikassa

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s