Saravuoren lohkareluolasto – kaakonkulman kätketty jättiläinen

Olimme edellisenä päivänä kolunneet joitain jyrkännejaksoja Lennusjärven länsi- ja pohjoispuolella, murto-osan potentiaalisista, ja Ottakonnenvuoren yksitoistametrisen leppeän ja lehtevän lohkareluolan löytyminen tuntui käytettyyn aikaan nähden mainiolta saavutukselta.

Uusi päivä kuitenkin valkeni edellisen kaltaisena, aurinkoisena, tyynenä ja ajankohtaan nähden lämpimänä. Mieli oli korkealla ja nelihenkinen löytöretkikuntamme (Jaakko, Heikki, Ilkka ja Mari) valmiina uusiin seikkailuihin, vaikka edellisen päivän kiipeilyt, kävelemiset ja konttaamiset kieltämättä painoivatkin jonkin verran kintereissä.

Päivän ensisijaiseksi kohteeksi valitsimme Savitaipaleen ja Luumäen syrjäisellä rajaseudulla, Luumäen puolella sijaitsevan Saravuoren 30-35 metriä korkean jyrkänteen. Meillä ei ollut minkäänlaista ennakkotietoa mahdollisista luolista alueella, eikä peruskartan kuvioita lukuunottamatta muutenkaan tietoa tai kokemusta paikasta.

Varusteiden kasaamisen, eväiden hankinnan ja vajaan puolen tunnin ajomatkan jälkeen parkkeeraamme auton metsäautotien levikkeelle ja lähdemme talsimaan kohti itää.

Kolmisensataa metriä mäntymetsää ja hakkuuaukkoa halottuamme, lähestyessämme jyrkänteen reunaa, avautuu alla ruskan kyllästämä erämainen Sarajärvi. Kannaksen takaa näkyy kaistale kapeaa Lennusjärveä, sen vastarannalla taas vaakamuotona jyrkännerantaa, myös Niinivuori-niminen kalliomaalauspahta.

Sarajärvi ja kapean kannaksen takana Lennusjärvi.
Sarajärvi ja kapean kannaksen takana Lennusjärvi.

Lähdemme vähän eri reittejä kohti Saravuoren pääseinämää, joka häämöttää yläpuoleisen kuvan oikeassa reunassa etualan puiden takana. Kohtaamme toisemme sivustan loivemmassa rinteessä ja alamme porukalla seurata jyrkänteen alareunaa.

Ensin Jaakko huomaa hauskan kivipaaden, jonka alle mahtuisi hyvinkin makoilemaan, kuvaamme sen ja jatkamme matkaa. Rinne on jyrkähkö, kivikkoinenkin, joitain isompiakin lohkareita kyyhöttää siellä täällä, lehtevä metsä vaihettuu pikkuhiljaa kuusikoksi. Katselemme niska kekassa jylhän jyrkänteen monipolvisia muotoja. Maanpinta on kauttaaltaan isompien ja pienempien, paksun sammalen peittämien lohkareiden peitossa. Askelet pitää sovittaa huolella.

Seinämän muotoja
Saravuoren monimuotoista jyrkännettä

Sitten erotamme etenemissuunnassa jotakin, jonka mittasuhteista ei tahdo ensinäkemällä saada tolkkua: jyrkänteen ja järven väliin jäävän joka suuntaan poukkoilevan, sammaleen, lahopuiden ja moninaisten rihmastojen peittämän järkäleikön, jossa ylimpänä vaitelias järven suuntaan nöyrästi kallistunut suurpaasi, sivuprofiililtaan aavistuksen antropomorfinen.

20151024_153917_Pano
Järkäleitä näkyvissä!

Jonkinlainen ennakkoaavistus, sykäyksenomainen tunne paikan erikoisuudesta välähtää tajuntaamme: Tuonne!

Koukkaamme Sarajärven rannan puolelta. Ensimmäisenä tulee vastaan rinnettä vierinyt suuri lohkare, jonka yksi sivusta muodostaa reilunkokoisen lipan. Sen alla on verkonräsy ja parhaat päivänsä jo aikaa sitten nähnyt katiska. Kas, lipan juuresta menee onkalo toiselle puolelle, läpiryömintä vie päivänvaloon vastakkaisella sivustalla olevan lipan alle. Oikealle ylärinteeseen näköjään avautuu onkalomaisempi lyhyt ulosmeno.

Olemme vasta pääjärkeleikön juurella, joten emme jää tätä sinänsä mukavaa, kohtalaisen kokoista luolaa dokumentoimaan, sillä nyt alkaa pikkuhiljaa valjeta, kuinka suuria nämä mykät, sammaleen ja kallioimarteiden peittämät paadet ovat, ja innostuksemme kasvaa.

Tässä vaiheessa Mari lähtee omaa reittiään louhikon eteläisempää osaa kohti muiden suunnatessa kohti lähellä olevan suuren pitkin pituuttaan retkottavan suurjärkäleen tyveen.

Jaakko huomaa ensimmäisen luolan paaden eteläisemmällä sivustalla ja tohkeissamme toteamme, että tässäpä kelpo tunneli, arviolta kuusi tai seitsemän metriä pitkä. Pääuloskäynnin luota lähtee myös muutaman metrin mittainen läpimentävä sivuonkalo. Syvemmältä luolasta lähtee toiseen suuntaan pitkä halkeama, joka kuitenkin vaikuttaa liian ahtaalta kuljettavaksi. Luolan perä puolestaan näyttää umpikujalta. Koska eteneminen syvemmälle lohkareikkoon ei tätä kautta onnistu, jätämme luolan.

Hajaannumme. Jaakko suuntaa suurjärkäleen eteläpuoleiseen louhuun ja Ilkka ja Heikki eri reittejä pohjoiselle sivustalle. Täällä täytyy olla lisää luolia.

Ja totta vie, niitähän on, sillä samaan aikaan Mari on löytänyt useita luolien suuaukkoja louhikon etelälaidalta. Luolia löytyy lähes välittömästi jokaisen reitin varrelta, mutta mikä mielenkiintoisinta, ne vaikuttavat jatkuvan jatkumistaan ja lopulta liittyvän toisiinsa.

Olotila on huima, jännityksen sekainen euforia valtaa löytöretkeilijän mielen – tämä saattaa olla jotakin suurta.

Änkeämme lohkareiden väleistä avautuvista aukoista sisään uusia ulottuvuuksia etsien. Kohtaamme jossain vaiheessa toisemme, Ilkka ja Heikki luolaston pohjoispään korkeassa tilassa, Mari ja Jaakko etelälaidan erään avoraon tuntumassa ja sitten kaikki neljä kahden pitkähkon käytävän kulmauksessa melkolailla keskellä. Alamme nyt käsittää luolaston mittavuuden. Käymme pikaisesti läpi löydöksiämme ja jatkamme pian malttamattomina tutkimista. Porukalla löydämme uusia onkaloita, käytäviä ja kellareita.

luolia löytyy 2

Luolia löytyy

tiloja 1

tiloja 2

jengiä

Kun lopulta olemme saaneet jotensakin auttavan kuvan tämän huiman luolaston pääpiirteistä ja yhdessä tunnistaneet mielestämme pisimmän reitin, päätämme tarttua jättiläistä korvista ja ryhtyä mittaamaan, vaikka ei millään malttaisi – niin paljon mielenkiintoista tuntuu olevan vielä hämärän peitossa. Ja kieltämättä kokonaisuuden hahmottaminen on hankalaa, sen verran laaja ja sokkeloinen luolasto on.

Pahaksi onneksi Ilkka huomaa mitan mokoman tippuneen juuri parahiksi repun takataskusta – GPS on kuitenkin tallella. Hetken mahdollisia korvaavia mittausmenetelmiä harkittuamme päätämme soveltaa autolta kiireesti haettua punaista satiininauhaa.

Tovin jos toisenkin mittauksen parissa ähellettyämme toteamme lopulta, että nauhan pystyy tutkimallamme reitillä vetämään suoraksi liki 13 kertaa.

Kirkas päivä on haipunut kuin varkain iltaan ja alkaa olla pimeä. Vähät eväät on syöty aikoja sitten ja nälkä kurnii. Saravuoren salaisuudet on nyt jätettävä hetkeksi. Suuntaamme takaisin autolle fyysisesti väsyneinä, mutta edelleen vähintään yhtä tohkeissamme.

Heti Savitaipaleelle palattuamme mittaamme nauhan: 4,8 metriä! Tulos ylittää tarkoituksellisen varovaiset odotuksemme kirkkaasti. Loppuilta kuluu melkoisissa tunnelmissa tätä tajunnan räjäyttävää löytöä makustellessa – semminkin, kun tiedämme luolaston odottavan vielä monilta osin tarkempaa tutkimista.

Palaammekin luolastolle useaan otteeseen fiilistelyn ja ennen muuta tarkempien mittausten ja kartoituksen merkeissä – rullamitta visusti taskussa, teodoliittisovellus puhelimessa – ja pystymme tarkentamaan lupaavia alustavia tuloksia.

Löydämme luolastosta myös uusia piirteitä ja yhteyksiä. Eräs palkitsevimmista huomioista on, että aivan ensimmäisenä löytynyt lohkeretunneli, jonka olimme tuominneet erilliseksi luolaksi, liittyy kuin liittyykin pääluolastoon ahtaan, ryömittävän pullonkaulan kautta. Tämä havainto kasvattaa luolaston ennestäänkin vaikuttavaa mittaa mukavanlaisesti. Myöhemmin löydämme tähän tunneliin vielä toisenkin yhteyden.

Luolaston kokonaispituus huoneineen, käytävineen ja umpiperineen asettuu lopulta noin 150 metriin. Varovaisen näkemyksemme mukaan pisin yksilöllinen kulkureitti suuaukolta toiselle on vähintään 70 metriä. Tällä mitalla luolasto menisi Suomen tunnettujen luolien kärkiviisikkoon.

Etelä-Karjalan pisin tiedossamme oleva luola tämä on aivan ehdottomasti. Matalanmäen kausi piikkipaikalla jää täten kirjoissamme varsin lyhyeksi.

mittausta
Mitattavaa riittää.
mittausta 2
Samoin ahtaita paikkoja.
mittausta 3
Välillä on tankattava ja tuumattava.
läpimurto
Läpimurto!
mittausta 4
Rullamitta ja teodoliitti, kartoittajan parhaat kaverit.
iso kellari 1
Suurimman kellarin mitat täsmentyvät.

Pisimpään reittiin saataneen lopullinen selvyys, kun kokeneemmat luolaharrastajat ja ennenkaikkea luolatutkijat pääsevät paikalle, mutta luolaston huomattavasta kokonaismitasta ei näkemyksemme mukaan pitäisi olla epäselvyyttä. Siihen nähden mielenkiintoinen kuriositeetti on, että peruskartassa oikeastaan mikään ei anna erityistä viitettä luolaston olemassaolosta. Pitkän jyrkänteen juurella on kartassa vain yksi lohkaresymboli, sekin satojen metrien päässä luolastosta etelään.

Toisella mittauskerralla tulee luolastoon merkittävä lisäpiirre, jonka havaitsemisen jälkeen tämä paasikasauma alkaa hahmottua tajunnassa jollain täysin uudella tavalla, vaikka tämän havainnon arviointi vaatiikin asiantuntijan silmää. Jaakon ääni luolan suurimmasta kellarista: täällä on jotain punaista! Todellakin: Kellarin matalassa alaspäin viistossa tilassa, luolan katon muodostavassa tasapintaisessa paadessa on punainen hahmoton, pyöreähkö värialue ja jotain kuvioksi ehkä tulkittavaa sen vieressä.

väriä katossa
Kuka on kellarin taiteilija?

Samassa kattopinnassa näkyy myös joitakuita talvehtivia liuskayökkösiä. Onko kyseessä kivikautinen maalaus, myöhempi tekele vai kallion omaa väriä? Huomioitavaa on, että mahdollinen maalaus sijaitsee lohkareikkoa hallitsevan suurpaaden alapuolella, pienemmässä lohkareessa. Olipa kyseessä maalaus tai ei, suurpaasi näyttäytyy nyt paitsi maisemadominanttina, myös jättimäisenä rosopintaisena seitana, arkaaisena kivijumalana, joka kumartuu kohti Sarajärven ruovikkorantaa ja viileitä vesiä.

Uskomattoman, satumaisen luolaston lisäksi tämä puhutteleva miljöö kätkee sisäänsä myös polveilevan, mielikuvituksellisesti veistetyn jylhän ja monin paikoin ylikaltevan seinämän jättiläisen mitoille muovailtuine portaineen, mielikuvitusta kutkuttavine valumakuvioineen, parvekkeineen, lippoineen, halkeamineen ja painovoimaa uhmaavine graniittipöykämineen.

Lähellä jyrkänteen reunaa kulkiessaan voi ihastella tuota erämäista järvimaisemaa eri kulmista; lehtimetsä- kuusikko- ja ruovikkorantaa ja silmänkantamattomiin jatkuvaa kumpuilevaa metsää.

ulkonäkymiä 3

ulkonäkymiä 1

ulkonäkymiä 2

Lähistöllä on useita pienempiä luolia, joita emme ole ehtineet lainkaan kartoittaa, vaikka olemmekin käyneet paikalla eri kokoonpanoilla yhteensä neljä kertaa: kaikki aika on mennyt pääluolaston koluamiseen.

Emme tietenkään olleet ensimmäiset tänne tiensä löytäneet: jo aiemmin mainittujen kalastustarvikkeiden lisäksi eräässä pienemmässä luolassa oli saapas ja rantaviivan läheisyydessä hissukseen maatuva sulavalinjainen soutuvene.

Pääluolasto vaikutti kuitenkin täysin roskattomalta ja käytännössä koskemattomalta – esimerkiksi polkuja ei ollut muodostunut suuaukoille, ja lohkareikkoa peittävä kasvillisuus oli paksua ja ehjää. On silti todennäköistä, että luolasto on ainakin joiltakin osin ollut paikallisten tiedossa. 

Paikka on erityinen. Toivottavasti kävijät osaavat kunnioittaa miljöön ainutkertaisuutta ja se säilyisi turmeltumattomana. Toivomme, että paikalle saadaan luolastosta kertova opastaulu ja muutama valittu suuaukko merkittyä kulun ohjaamiseksi.

Sarajärven lohkareikkoa ei missään tapauksessa kannata mennä tutkimaan yksin. Kypärä, polvisuojat, otsalamppu ja ennen kaikkea tarkkaavaisuus liikkuessa ovat täällä enemmän kuin paikallaan. Luolasto on etenemisen kannalta tekninen, kontattavia, paikoin ryömittäviä osuuksia on paljon, joukossa todella hauskoja pullonkauloja, jotka vaikuttavat hyvinkin ahtailta, mutta joista täysikasvuinen harteikas aikuinen pääsee kyllä läpi. Paikoin joutuu myös kiipeilemään, sillä luolastolla on joissakin kohdin kaksi tasoa ja muutoinkin luolaston sisällä on huomattavia korkeusvaihteluita. Myös seisomakorkuista, vaikuttavaa tilaa riittää. Yksi komeimmista huoneista on pohjoislaidan “katedraali”.

korkeita tiloja 1
Korkeita tilojakin on moneen makuun.

Saravuorelle lähtevän luolailijan peruskunnon ja liikkuvuuden tulee siis olla reilassa. Mikään helppo retkipaikka Saravuoren luolasto ei ole senkään takia, että luolasto on poluttoman taipaleen takana ja maasto paikoin hankalakulkuista. Auton joutuu jättämään noin 400 metrin päähän luolastosta linnuntietä mitattuna.

Turvallisuusnäkökohtana kannattaa huomioida, että lähin vakituisesti asuttu talo on vuoren toisella puolella yli kilometrin päässä linnuntietä. Sarajärven ainut kesämökki on järven etelärannalla, linnuntietä 600 metrin päässä luolastosta. Lähimmät pelastuslaitoksen yksiköt (Taavetissa ja Savitaipaleella) ovat vähintään puolen tunnin matkan päässä. Ulkopuolista apua mahdollisessa hätätilanteessa ei siis ole ihan heti saatavissa.

Kännykällä on melko turha yrittää ottaa yhteyksiä luolaston sisältä, ulkopuolelta se kyllä onnistuu. Tämänkin takia kaveri saattaa olla tiukan paikan tullen korvaamaton. Joka tapauksessa matkasuunnitelmista kannattaa kertoa kotijoukoille ja sopia, kuinka menetellä poikkeustilanteissa.

Jos matkaan kuitenkin kaikesta tästä pelottelusta huolimatta vaivautuu, kierrokseen kannattaa sisällyttää mahdollisuuksien mukaan myös Matalanmäen luolasto, joka on täältä linnuntietä mitaten alle neljän kilometrin päässä. Autolla sinne hurauttaa varttitunnissa.

Kokonaan toinen juttu on, malttaako Saravuorelta mihinkään lähteä.

Sijainti Karttapaikassa

Teksti: Ilkka, Heikki ja Mari
Kuvat: Jaakko, Heikki ja Mari

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Saravuoren lohkareluolasto – kaakonkulman kätketty jättiläinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s